20121011

Pöytä kuudelle


Tässä meidän ruokailutilaa, mikä siis sijaitsee olohuoneessa. Keväällä tuo pöytäliina jäi siihen synttärijuhlien jälkeen. Se oli niin ihanan raikas verrattuna tuohon pöydän väriin. No nyt tyttäremme on siinä kehitysvaiheessa, että kaikesta kiskotaan mihin vaan yletytään, joten liina oli pakko ottaa pois. Nappasin kuitenkin vielä kuvaa muistoksi sitä ennen. :)

Kesällä hankin tuon oven. Aluksi mietin josko maalaisin sen valkoiseksi, mutta tykästyin kuitenkin tuohon hieman vihertävään pellavaiseen kulahtaneeseen mihin lie sävyyn. Tiesin kuitenkin, että tuo ovi ja pöydän oma tammen väri ei  tule sopimaan yhteen. Siksipä tuo liinakin oli niiiiin hyvä ratkaisu.
 
Kuvassa nuo pöydän ja tuolien jalat näyttävät ihan siedettävän värisiltä, mutta todellisuudessa ne ovat jotenkin todella oranssit. Harkitsin jo aiemmin pöydän maalaamista, mutta nyt vasta oli aika toteuttaa se projekti. Väriksi valikoitui yllätys yllätys valkoinen. Miestä piti paljon vähän suostutella, mutta nyt se on jo kahteen kertaan maalattu. Tosin apua ei ole annettu, eikä kuulemma anneta. ;) Mietittiin ensin läpikuultavaa lakkaa, mutta vaaleammaksi ei saa ilmeisesti lakattua, joten se siitä.
 
Vähän jännittää miltä tulee näyttämään. Pidin toisaalta ajatuksesta, että jokin on puun sävyistä, mutta ei se vaan kertakaikkiaan enää täällä meillä toiminut.
Aikansa kutakin, ilmeisesti. 
 


Tauluhylly on muokkaantuvaa mallia. :) Kehyksiä on kertynyt ja joissain on jo jopa ihan meidän kuvia, eikä mainostyttösiä kuten yllä. Tuo isompi hökötys on Ekotorilta pelastettu korkkitaulu, jonka maalasin ajatuksena, että siihen laittaisi myös kuvia. No sitten siitä tulikin tuollainen taustataulu. Noita sydämiä virkkailin iltapuhteeksi monta iltaa, kunnes ranne kipeytyi ja pakotti pitämään taukoa. Ehkä ihan tervettä.;) Hyllyn yleisilme on kivan runsas niin kuin halusinkin. Katsotaan nyt tuleeko  siitä joskus valmista.


Lampusta pakko vielä mainita, että tuo on alunperin mieheni. Se ei ole mitenkään kovin kaunis valaisin. Kuvissa se näyttää suorastaan hämähäkiltä. Siinä on kyllä hyviäkin puolia: Ensinnäkin sitä saa himmennettyä ja kirkastettua koskettamalla siihen. Toisena kun sen himmentää noissa palloissa tuikkii erittäin tunnelmalliset valot, jotka sopivat paremmin kuin hyvin romanttisen tai muuten vaan tunnelmallisen illan viettoon. Varsinkin tuo jälkimmäinen syy on viivyttänyt uuden lampun hankintaa, mutta ulkonäöltään tykkäisin kyllä ihan toisenlaisesta lampusta.


Tämmöistä tälläkertaa... Nyt jännittämään pöydän kanssa... =)
 
 

2 kommenttia:

  1. Tykkään!!! Todella kaunista ja selkeää :) Tuolien huput ovat tosi nätit, eikä lamppukaan näytä mielestäni hullummalta. Ovi nurkassa on tosi kaunis ja taulukiskoon saa kivasti vaihdeltua kehyksiä mielensä mukaan. Pöytä on varmasti vielä kivempi valkoisena :) Odotan jo innolla kuvia siitä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis! Pöytä on jo maalattu, tuolien jalat odottelee vielä muutamaa maalikerrosta. Ei malttaisi odottaa lopputulosta! :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista