20121126

Keittiön hyllyillä


Hui hai, tänään taas viety tavaraa kirppikselle. Juuri kolme kuukautta sitten olin viikon, mutta kun tuli mahdollisuus mennä taas, niin pakkohan se oli. Tavaraa ei ollut kyllä niin paljon kuin yleensä, mutta toivottavasti päästään niistäkin vähistä eroon ja edes muuutama euro kertyy kassaan.
 
Kirppiksellä myynnin huono puoli on, että sitä tulee päivittäin siivoamisen yhteydessä aina vähän kierreltyä "ihan pikaiseen" ja yleensä jotain tarttuu mukaan. Kun kävin kirjoittamassa sopimuksen löytyi kehyksiä, joita olin juuri miettinyt hankkivani. Eilen taas kaipailin joitain astioita keittiön hyllylle ja sieltähän ne löytyivät tänään kirppikseltä. Onneksi kaikki superhalpaan hintaan. ;)


Näissä kuvissa on pienen keittiömme seinä, jolla ei ole mitään kiinteätä keittiökalustetta. Haaveissa on maalata tuo uudelleen jossain vaiheessa hailakalla harmaan sävyllä, mutta miehen pyynnöstä se saa odottaa. Hyllyt ovat Lack -hyllyt, joihin jokin aika sitten lisäsin hyllynkannattimet ihan vaan ulkonäön vuoksi. Ne on kiinnitetty hyllyn alareunaan No nails -teipillä. Eipähän tarvinnut koko hyllyjä vaihtaa, mutta silti tuli rutkasti uutta ilmettä.


***********
 

Olimme eilen käymässä Vanton tilan joulumarkkinoilla, sieltä löytyi mukaan jotain pientä kivaa ja pari jouluistakin. Tämä häkkyrä, jossa on keittipyyhkeitä, löytyi Putiikki Vanha-vantosta, mikä on samassa piha piirissä kuin markkinat olivat. Siinä oli -20 % ja tuollaisesta olin vähän jo ehtinyt haaveillakin. Kuvassa myös ensimmäinen hyasinttini, jonka olen itse laittanut multaan, siis koskaan. Saa nähdä mitä siitä tulee. :)
 
Nuo ylähyllyllä oikealla olevat valkoiset ruukut löytyivät tänään sieltä kirppikseltä 50 senttiä kipale. Just eikä melkeen sellaiset kuin olin ajatellut.


Tämä setti löytyi eilen joulumarkkinoilta vaivaiseen 3 euron hintaan. Kesällä kuolailin tuollaisen perään, mutta en raaskinut ostaa, koska ei sillä nyt kovin suurta funktiota ole, mutta nyt ja tuohon hintaan, niin saipahan sen himotuksen pois päiväjärjestyksestä!
 
Nuo alla olevat ihastuttavat pullot ovat euron löydöt jo jokin aikaa sitten. Keraaminen purkki löytyi tänään myöskin eurolla, ihana. :)


Toivottavasti huomenna olisi löytövapaa päivä, mutta ensimmäisen päivän kirppissaldo sitäkin suurempi. ;)
 

4 kommenttia:


  1. Moi. Tulin vastvierailulle blogiisi! Kaunista :) Jostain syystä viestisi hylättiin kun olit sellaisen jättänyt.. käytkö kommentoimassa uudelleen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit! :) Kävin kommentoimassa uudelleen.

      Poista
  2. WAU, mitä löytöjä!! Tuo seinä näyttää tosi kivalta!!
    Mullakin oli kaks viikkoa kirppispöytä ja rahaa tuli melkein 300 eli olen tosi tyytyväinen. Uuden pöydän jo varasin, sillä meillä saa olla vain 2 viikkoa kerrallaan. Toisaalta se on hyvä, sillä myytävät tavarat vaihtuu sopivaan tahtiin :)

    VastaaPoista
  3. Hih, kiitos, joskus käy tuuri! Tykkään kyllä itsekin viimein tosta seinästä, vielä kun sais uuden maalin pintaan... :)
    Toi rajoitus on kyllä tosiaan periaatteessa hyvä, kun joskus tuntuu, että tuollakin seisoo joissain hyllyissä samat tavarat kuukaudesta toiseen. Hyvin oot saanut rahaa! Mäkin oon saanut tosi hyvin nyt monta kertaa peräkkäin, mut nyt oli niin vähän tavaraa, et tommoisista summista voi vaan haaveilla. :) No paikkamaksu on ainakin jo tienattu, jee!

    VastaaPoista