20150320

Tulppaanitervehdys






 Huhheijaa! Tervehdys täältä sairashuoneelta. Taas on sairastellessa mennyt tämä viikko. Alkaa olla jo vähän nähty nämä flunssat tältä erää. Ei tosin varmasti olla ainoita, jotka tämän ajatuksen jakavat! Tuntuu, että vie kaiken puhdin, eikä saa mitään aikaiseksi. Tänään käytiin tosin jo ihmisten ilmoilla kaupassa tytön kanssa, miespuolisten potiessa vielä kotona. Voiton puolella ollaan siis!

 Nämä kuvat ovat jo reilut pari viikkoa sitten otetut, mutta kuvissa siis tämän kevään tähän mennessä ainoat tulppaanit ja nekin mieheltä saadut, joten kyllähän ne nyt täytyy täältä vilauttaa. Mukana kuvissa ovat myös kirsikkapuun oksat, joista, toisin kuin kuvittelin, puhkesi vain kaksi vaivaista pientä kukkaa. Oksat taitavatkin saada pian höyheniä ylleen tulevan pääsiäisen kunniaksi. Täytyykin alkaa pian kaivamaan munat ja puput esiin! Ohraa on jo toistamiseen kasvamassa. Ensimmäinen setti kasvoi niin nopeasti, että kun sen viimein leikkasin olivat ruohot jo sikin sokin vaikka kuinka niitä yritin ojentaa. Eipä siitä sitten kovin sievää koristetta saanut. Onneksi tytön mielestä kaikista hauskinta on seurata ruohon kasvua, joten näin ainakin saa tuota huvia kerrakseen.

Käykäähän muuten kurkkaamassa kaverini blogia Oma koti kultainen. Siellä hän perheineen kunnostaa kaunista vanhaa koulurakennusta valloittavan persoonalliseen tyyliin.


Oikein kivaa viikonloppua!


Jenna 

8 kommenttia:

  1. Toi flunssa on ihan peestä, mulla kesti kolme viikkoa, huoh, nyt jo vähän helpottaa :) mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tossa vaiheessa iski vielä reilu 38 asteen kuume, niin siinä oli kyllä jo jaksaminen aivan kortilla.

      Poista
  2. Sairastaminen on kurjaa, mies potee juuri myös flunssaa ja on säälittävän vaisu. Toivottavasti tervehdytte nopeaan. Minulla kävi myös kirsikanoksien kanssa noin, ettei niistä tullut kuin pari pientä kukkaa ja sitten ne kuivahtivat ja lopuista ei tullut edes lehtiä. Olin odottanut niin kaunista lopputulosta, että olin vähän, että höh! Minua on huijattu:( No, mitäs tuosta, täytyy ostaa seuraavaksi jotain takuuvarmaa. Olen uusi jäsenesi ja toivotan sinut myös vastavierailulle Kristallikimaraan. lifestyleblogiin, sisustuksen, kosmetiikkakokeilujen ja käsitöiden pariin: http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Kiitos, toivottavasti sielläkin ollaan jo terveitä! Joo minäkin kuvittelin, että ainahan niihin kukkia tulee, mutta eipä taida tosiaan niin olla. Tervetuloa seuraajaksi ja kiitos kutsusta! :)

      Poista
  3. Teillä sairastetaan oikein urakalla..! :( Meillä oli sama juttu viime vuonna, viisi flunssaa peräjälkeen ja viimeisin influenssa.. :( Toivotaan että tämä kevät häätää pian pöpöt teiltä ja pääsette kunnolla toipumaan! <3
    Kauniita tulppaaneja, ja vielä valkoisia! <3

    Kaikkea hyvää alkaneelle viikollesi! :)

    T: Emppu/ Iloa & Unelmaa

    P.S Minulla on blogissani haaste sinulle! :) Ei paineita vastaamisessa, jos haluat ottaa haasteen vastaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on näitä riittänyt! Voi ei kuulosta kauheelta, toivottavasti nyt olette säilyneet terveinä!

      Kiitos haasteesta, katsotaan, josko saisi aikaiseksi. :)

      Poista
  4. Tuota flunssaa on ollut valtavasti liikkeellä. Onneksi olemme säästyneet tänä talvena siltä, huh :)

    Pikaista paranemista ja mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Lasten kanssa harrastellessa ei jatkuvilta tartunnoilta voi ilmeisesti välttyä. :( Hyvä te, toivottavasti samaa jatkuu! :)

      Kiitos samoin! (vaikka viikkokin taitaa olla jo uusi :))

      Poista